ryyti suomalainen näkökulma

kansanvalta

Voi hyvä tavaton - kansa saa äänestää omista asioistaan

Voi mikä itku ja hammasten kiristys alkoi EU:ssa kun kreikkalaiset saavat äänestää omista asioistaan kansanäänestyksessä! Jopa Suomessa aivan asialliset ihmiset hämmästelevät moista.

Meillähän kansa on saanut äänestää asiakysymyksistä vain kaksi kertaa Suomen tasavallan historian aikana. Viinan myynnistä ja Euroopan unionista on annettu armollisesti lupa äänestää. Eurosta ei enää saanut. Siinä kaikki. Lyhyt on kansanvaltaa alleviivaava lista.

Julkaise syötteitä