ryyti suomalainen näkökulma

politiikka

17 puoluetta kilpailee äänestäjien suosiosta - pääosin helsinkiläisiä puolueita

Kotimaa, politiikka, puolueet

Kansanedustajapaikoista kilpailee ensi kevään vaaleissa ainakin 17 puoluetta. 
Huomiota herättää,että vanhat puolueet on kaikki helsinkiläisiä puolueita. Uusissa puolueissa on sentään jo muullakin perustettuja ja rekisteröityjä puolueita. Olisiko siinä heikko signaali tulevaisuuden tutkijoille? 

Nämä vasurit vastustaa valinnan vapautta yhdessä äärioikeiston kanssa.

Listalla on henkilöitä,jotka kannattavat päätöksenteon ulkoistamista kansalaisilta itseltään valtiolle ja viranomaisille. Vasurit on hyvin edustettuna listalla. Tíetenkin. Kummallisempaa sen sijaan on,että he ovat samassa seurassa oikeistolaisten kanssa. Että semmoset on vaihtoehdot. Vasurit ja oikeistolaiset lyövät kättä kansalaisten päitten yläpuolella toisilleen.

SDP

Suomessa nähdään kauas paremmin

Ruotsidemokrattien lähimmät hengenheimolaiset löytyvät Suomessa kolmen koplan (kok/keskusta/sdp) vakituisen hallituskumppanin,Rkp:n kielitalibaaniosastosta. (Lähde: Rkp:n puoluelehdistö) 

Sekä edelleen Suomen Ahvenanmaalta,joka on pohjoismaiden ainoa virallisesti muukalaisvihamielinen alue. Ja Rkp:hän on tietenkin tiiviissä yhteistyössä.

Vanhasen suurin "rikos" - Mikä Vanhasen jahtaajia yhdistää?

Vanhasen hallitus poisti Matti Vanhasen johdolla pakollisen ruotsin yo-tutkinnosta v. 2004.

Sellaista ei tehdä rankaisematta. Imperiumi iskee takaisin. Vanhaselle kostetaan. Loydettiin keino. Vanhanen ei hoksannut jäävätä itseään hallituksen rutiinikokouksessa.

Kokoomus,Sdp,Keskusta - mitä eroa niillä muka on?

Jos Kokoomus voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Jos Sdp voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Jos Keskusta voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Mitä eroa niillä siis on? Voisko joku tuon likaisen kolmikon kaadereista selventää äänestäjälle?

Kummallista on myös se,että Kokoomus, Sdp ja Keskusta perustelevat pakkoruotsiakin puolueina täsmälleen samoilla argumenteilla kuin ihan toinen puolue,Rkp.

Kokoomus Rkp:n apupuolueena - tapaus Alexander Stubb

Hieno homma. Alkaa selvitä ketkä kannattavat valinnan vapautta ja ketkä vastustavat valinnan vapautta.

HBL15.9.2010: 

Alexander Stubb: "Jos Kokoomus ja minä olemme seuraavassa hallituksessa, lupaan vaalilupauksena, että ruotsin asema ei heikkene millään tavalla."
(...)

Mitä kieliä lapsesi oppivat?

"Puhun ruotsia heidän kanssaan, lasten äidin kanssa englantia ja lapsenlikan kanssa suomea."

(...)

Perussuomalaiset aiheuttaa kulttuurishokin vanhaan järjestykseen tottuneille

Kulttuurishokki syntyy vieraan kulttuurin kohtaamisesta sekä vanhan kulttuurin menettämisestä. Siihen liittyvät tuntemukset ovat sekä psyykkisiä että fyysisiä, ja niiden voimakkuus riippuu omasta henkisestä kapasiteetistä, oman ja kohdattavan kulttuurin erilaisuudesta sekä aiemmista kokemuksista. Tärkeintä on tunnistaa ilmiö ja muistaa, ettei kulttuurishokkia voi välttää ja että sen oireet ovat aina yksilöllisiä . (Turun yliopisto 04.12.2008 16:20 Tarja Malinen)

Kokoomus Rkp:n apupuolueena - tapaus Raija Vahasalo

Kaakkois-Suomen tv:n alueuutisissa (uusinta 10.9.2010) eduskunnan sivistysvaliokunnan pj. Raija Vahasalo (kok/rkp.) levitti taas väärää tietoa,että pakolliset ruotsin opinnot perustuisivat muka Suomen perustuslakiin.

Vahasalo paljasti perusteluvalinnallaan,että hän katsoo olevansa valtion edustaja kansaan päin. Eikä suinkaan kansan edustaja valtioon päin. Muutoinhan hän olisi todennut äänestäjiensa ja kannattajiensa vaativan,että itäsuomalaiset eivät saa opiskella toista kieltä ruotsin sijasta.

Keskusta Rkp:n apupuolueena - tapaus Mauri Pekkarinen

Lähde: KP24 Mauri Pekkarinen (keskusta/rkp)

"Harkinnassa ratkaisi kielellinen privilegio eli kielelliset perusoikeudet menivät muiden perusoikeuksien ja oikeuksien edelle, Pekkarinen perustelee päätöstään.."

http://www.kp24.fi/uutiset/174400/Keski-Pohjanmaan-maakunnan-suunnaksi-e...

Keskusta Rkp:n apupuolueena -tapaus Kääriäinen,Iisalami

Pohjoissavolainen Seppo Kääriäinen (”Keskusta/Rkp”) Rkp:n pää-äänenkannattajassa Höblässä 5.10.2010 vaatii,että "ruotsin kieltä ei saa heikentää" ja sitä kautta osoittaa uskollisuutta Rkp:n tavoitteelle säilyttää pakkoruotsi.

 

Olen aivan varma, että pohjoissavolaiset äänestäjät eivät ole antaneet Seppo Kääriäise(i)lle valtakirjaa kannattaa pakkoruotsia ja vastustaa valinnan vapautta kieliopinnoissa Suomen kouluissa. Että tämmönen ”edustuksellinen” demokratia.  ...

Julkaise syötteitä