ryyti suomalainen näkökulma

Suomen valtio

Ruotsin kielen vahingollinen rooli Suomessa

Ruotsissa on viisaasti lailla säädetty,että enemmistökieli on kansakuntaa yhdistävä ja valtiota koossapitävä kieli. Lainsäädäntö on sen mukaan valjastettu tukemaan enemmistökieltä Ruotsissa.

Suomessa on tehty päin vastoin. Vähemmistökieli ruotsista on tullut kansakunnan eheyttä rikkova ja valtiota hajottava kieli. Tällä linjalla jatkaa nykyinen hallituskin.

Ahvenanmaan talous kuralla - IMF apuun?

Ahvenanmaa on Kreikan tavoin sössinyt taloutensa aikoja sitten. Ahvenanmaa tarvitsee sen vuoksi vuosittain taloudellista tukea Helsingistä. Olisiko IMF:n pakotteet ratkaisu myös Ahvenanmaan huonoon talouden pitoon?

Muutama fakta lähteineen:

Valtion menot asukasta kohti olivat vuonna 2002 koko maassa keskimäärin 5.413 euroa. Eniten sai kuitenkin Ahvenanmaa eli lähes 9.000 euroa asukasta kohti (HS 18.12.2002).
-

Julkaise syötteitä